Tasoon suhteutettuna kallis, kohtuullisen hotellin olisi saanut samaan hintaan, jos olisin varannut ajoissa. Valitettavasti matkasuunnitelmat jäivät viime tippaan itsestä riippumattomista syistä.
Sivuilla tarjotaan yksittäisiä huoneita, mutta "huoneet" ovat toimistoseinäkkeillä eriteltyjä kopperoita. Lisäksi kopin koko ei vastannut sivuilla ollutta kuvaa, vaan se oli tasan sängyn levyinen, tilaa ei ollut edes repulle muualla kuin sängyn alla. Jouduin maksamaan ekstraa saadakseni kopin, jossa oli lattiatilaa. Koppien ovissa on lukot, mutta suurimmassa osassa koppeja oven alta pääsee ryömimään helposti sisälle, ovet ovat auki 24/7 ja valvontakameroita ei näkynyt, joten kuka tahansa voi kävellä sisään ja viedä tavarasi. Matkavakuutus tuskin korvaa. Lukittavia säilytyskoppeja oli kolme kappaletta, suihkuja/vessoja yksi per sukupuoli, petipaikkoja n. 30.
Onneksi oli hiljainen kausi, ja sain läppärin yms. koppiin talteen, ja melutasokin oli siedettävä, kun pisti talon tarjoamat korvatulpat korviin. Paikka vaikuttaa vasta rempatulta, mutta ei ihan loppuun asti mietityltä.
Henkilökunta hengailee omassa tilassaan, ja jonkun voi kutsua paikalle aulan läppärin Skypellä. Saapuessa vastaan ottanut poika oli kohtelias ja mukava, mutta seuraavina päivinä paikalla ollut tyttö ei edes tervehtinyt, ja luulin aluksi, että hän on joku asiakkaista, kunnes huomasin, että hänellä oli nimilappu.